Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 1. elokuuta 2016

Elämäntapa, ei hetken buumi

Olen oikeastaan ollut kiinnostunut liikunnasta sen aikaa mitä jaksan muistaa. Ensimmäinen liikunta harrastukseni oli baletti, mikä ei kuitenkaan jaksanut pitkään kiinnostaa. Seuraavana taisi olla karate mitä harrastin keltaiselle vyölle asti, ennenkuin siihenkin kiinnostus lopahti. Telinevoimistelu oli yksi ihanimmista urheilulajeista ja olin siinä lahjakas. Olin tuolloi  vielä ala-asteella. Ei mennyt kauaa, kun minut siirrettiin seuran puolesta näytösvoimisteluun. Sitten sekin jäi, en muista syytä. Muistelen, että yleisestiottaen tunnelma seurassa taisi olla vain huono mikä vaikutti kiinnostukseeni. Se oli kuitenkin laji, mitä harmittelen tänäkin päivänä etten sitä jatkanut. Sitten alkoi olemaan ikää kokoajan vaan enempi ja se on kuitenkin laji mitä pitäisi harrastaa lapsesta asti, että siinä menestyisi. Olen harrastanut jonkin aikaa potkunyrkkeilyä, lattareita ja joku tanssilaji mitä en nyt jaksa muistaa. Kaikenlaista on tullut kokeiltua ennenkuin löytyi se oma laji. Tankotanssi on myöskin laji josta tänäpäivänä kovasti pidän. Kaikenlaisissa ryhmäjumpissakin on tullut käytyä sekä tullut testattua Bodypumpit ja spinnningit. Eli aktiivista elämää kaikenkaikkiaan. 😊




Noniin ja nyt päästään itse asiaan! Elikkäs kehon muokkaamiseen. 😍 Ensimmäinen harrastus, josta ajattelin minulle olevan todella hyötyä. Olen ollut aina kuitenkin sen verran ulkonäkökeskeinen ihminen, ja terveelliset elämäntavat ennenkaikkea on minulle tärkeä asia. 😉 Ja tämä kuntosali kuntoilu on harrastus, mitä voi harrastaa omien aikataulujen mukaan. Kun tein reissutöitä, minulla ei ollut mahdollisuutta harrastaa mitään mikä oli tiettynä päivänä ja tiettyyn kellonaikaan. 

Ensimmäinen kuntosalikäynti tapahtui jo yli kymmenen vuotta sitten, olin silloin neljän -viidentoista. Se vei heti mennessään ja on ollut siitä lähtien osa elämääni. Minulla on ollut hetkittäin taukoja, mutta olen löytänyt sen aina yhä uudestaan. Vaikka hetkittäistä motivaationpuutettakin on ollut, niin olen niistä päässyt yli. Välillä olen vihannut tätä, mutta rakkaus lajiin on kuitenkin aina voittanut.

Silloin, kun minä aloitin kuntosaliharrastukseni ei fitness ja terveelliset elämäntavat, sekä kaikki muu siihen liittyvä olleet vielä pinnalla. Se oli hienoa erottua massasta ja kuulla kyliltä kehuja miten omisti kylän parhaimman tarakan! 😂 Minulle tämä ei ole hetken buumi vaan elämäntapa. Kaikki muu lisäkiva on tullut sen mukana. Se miksi lähden nyt kisaamaan, niin haluan kuitenkin tämän jutun jollain tavalla päätökseen. Tai lähinnä voittaa itseni viimein. Nyt tai ei koskaan! Olen ollut aina todella tavoitteellinen, ja kisat ovat aina olleet mielessä. Ja nyt on aika nousta parrasvaloihin. Elämäntilanne ja taloustilanne eivät ole vain olleet aikaisemmin kohdallaan. Eikä rohkeutta ja itsevarmuuttakaan aikaisemmin ole ollut riittävästi. Nämä asiat on hyvä tiedostaa, vain sillä niihin pystyy vaikuttamaan. Ja itsevarmuuden pitäisi sitten oikein loistaa lavalla! Alla on vuosien työ, minkä haluan näyttää myös muille. Vasta sitten voin hengähtää. Olisi hienoa rakentaa uraa urheilun parissa. Parempi tehdä vankka pohja mitä lähteä sitten rakentamaan. Ja jos jotain tehdään niin se tehdään kunnolla! Ei osittain hyvin.


Kisapäätöksen tein lokakuussa 2014. Aloin reenaamaan tähtäimessä kisat. Asuin tuolloin Tampereella ja palkkasin itselleni personal trainerin . Olin tuohon aikaan todella hoikassa kunnossa ja oli tarkoitus lähteä hakemaan enemmän muotoa ja no sitä mitä bikini fitneksessä haetaan. Pelkkä hoikkuus ei riitä. Personal treinerini oli todella hyvä ja tuloksia alkoi tulemaan. Sitten samaan syssyyn aloin perustamaan yritystä Kuopioon. Ennätin reenaamaan puolivuotta personal treinerini kanssa ennenkuin muutin pois Tampereelta.
Kun sitten asetuin Kuopioon otin yhteyttä Jerry Ossiin. Sovimme tapaamisen missä hän katsoisi kuntoni ja ottaisiko hän minut valmennettavakseen.

Tapaamista jännitin kauheasti, sillä kukaan ammattilainen ei ollut minua aikaisemmin arvioinut, eli en yhtään tiennyt mitä odottaa...

Arviointi meni todella hyvin, olisin kuulemma voinut hyvinkin pärjätä jo viimevuoden kilpailuissa. Mutta halusin pelata varmanpäälle, jos näin voi sanoa 😁
Ja kyllä kannatti reenata vielä "ylimääräinen" vuosi. Vuodessakin pystyy kehittymään yllättävän paljon! Pohkeitani en ole reenannut kuin ykköskertoja, enkä niitä reenata saakkaan. Hyvät pohkeet minulle on tullut työni kautta, ja olen aina tykännyt juosta.

Niin ja ensivuoden puolella aloitan tuntiohjaukset Savon Tanssiseurassa, kunhan kisat on ohi.


Käyn itse kisoihin valmistautumista täällä blogissani vielä tarkemmin läpi myöhemmin. Tämän kerran kirjoitus oli lähinnä yleiskatsaus urheilutaustaani.



Silloin, kun oli pelkästään hoikka 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti